Papua on toista maata

Simo kirjoittaa:

Sulawesistä kone lähti aamuyöllä kohti Papuan Jayapuraa. Heräsimme koneen laskeutumiseen. Lentoemo tuli selittämään jotain mitä ei kyllä oikein ymmärretty. Kysyimme kahteen kertaan ollaanko Jayapurassa, sillä kone näytti olevan hyvin etuajassa. Kyllä, kyllä ja taas jotain selitystä. Unenpöpperöisinä odottelimme rinkkoja hihnalta, mutta ei näkynyt. Kun kaikki matkatavarat oli purettu, menin kyselemään tavaroiden perään. Silloin lähdettiin kevyttä munaravia läpi turvatarkastusten ja ohitse jonojen takaisin koneeseen. Oltiin vähällä jäädä jollekin saarelle Papuan edustalle. 

Papua on itäisin kolkka Indonesiaa. Saaresta puolet kuuluu Papua-Uusi-Guinealle. Indonesian Papua on Suomea suurempi, mutta asukkaita vain 2,8 miljoonaa. Alkuperäinen väestö eroaa ulkomuodoltaan muista aasialaisista ollen selvästi australialaista alkuperää. Täältähän ei ole Australiaan kuin kullinluikaus, joka sekin oli viime jääkautena kuivana vesien ollessa sitoutuneena jäätiköihin. Papualaiset eivät pidä itseään indonesialaisina ja pyrkivätkin itsenäistymään vähänväliä. Tästähän ei hallitus tykkää ja seurauksena on verisiä yhteenottoja jousimiesten ja armeijan välillä. 

Papua ei ole turistikeskus. Se on syrjässä kaikesta, siellä on kallista, turistipalvelut puuttuvat, eikä siellä puhuta englantia. Tiestöä ei ole juuri minkään vertaa, joten siirtymiset tehdään lentämällä. Lisäksi tarvitaan poliisilta erikoislupa, johon merkitään paikat joissa aikoo käydä. Sitten aina uuteen paikkaan saavuttaessa ilmoittaudutaan poliisille ja annetaan kopio luvasta.

 Saimme hankittua luvat jo saapumispäivänä, joten seuraavana aamuna lensimme Wamenaan, Baliemin laaksoon. Se on pikkukaupunki vuoristoylängöllä, 1500 m korkeudessa. Ilmasto on kuin Suomen kesä, mutta vettä tulee kuuroina ja tipoittain joka päivä. Se on ”turistoutunein” paikka Papualla, jossa näkyi jopa muitakin turisteja. Täällä järjestetään myös vuosittaiset kulttuurifestivaalit, joista myöhästyttiin parilla päivällä muuttuneiden päivämäärien vuoksi. 

Maalta kaupunkiin.

Rumat ne vaatteilla korreilee.

Bändin pojat lavalla.

Laaksossa kulkee muutama autolla ajettava tie, joita pitkin pääsee tutustumaan lähiseudun kyliin. Kuitenkin perinteisempää elämäntyyliä nähdäkseen on otettava jalat alle ja patikoitava tiettömille seuduille. Lonely Planetin 900-sivuinen matkaraamattu Indonesiasta neuvoi  3-4 tunnin patikkareittejä joista selviää ilman opasta, pidemmät matkat oppaan, kantajien ja kokin kanssa.

 Teimme neljän päivän vuoristovaelluksen. Me mitään oppaita tarvittu, eikä kokkeja, eikä kantajia. Hommattiin kartta, (joka ei kyllä ollut kovin yksityiskohtainen eikä tarkka), lisäksi huopa ja evästä, ookattiin pikkubussilla tien päähän ja lähdettiin kävelemään.  Seudulla on useita pieniä vuoristokyliä, joiden välillä kulkee polut. Kaikkia polkuja ei ollut kartassa, mutta ei kysyvä tieltä eksy. Joissakin kylissä oli ”hotelli”, eli tyhjä korsimaja, useimmissa jopa patja lattialla. Hinta kylläkin kaupunkihotellin luokkaa. Ei niissä oikein ruokaa saanut, mutta suojan sateelta.

 Kun ensimmäisessä yöpaikassa kysyimme syömistä, saimme majaamme kaksi pottua ja teetä. Ei paljoa naurattanut. Onneksemme siihen pölähti viiden ranskalaisen seurue, joilla oppaat, kokit ja kantajat mukana. He kutsuivat meidätkin kolmen ruokalajin illalliselle. Kun kenelläkään heistä ei tuntunut olevan rahantarvetta, niin annoimme kokille tupakka-askin. Tupakkaa menikin sillä reissulla kartonki. Kaikki olivat sitä vailla, niin miehet kuin naisetkin.

 Ruokailusta viisastuneena ostimme kyläläisiltä täydennystä, nuudelipusseja ja banaaneja säilykepurkkien seuraksi. Viimeisenä iltana meidät kutsuttiin syömään omia eväitä isäntäperheen majaan. Oviaukko oli niin matala, ettei kyyryssäkään tahtonut mahtua sisään. Majassa oli, yllätys yllätys, kaksi kerrosta. Yläkerta miehille ja alakerta naisille ja lapsille. Kerroksilla korkeutta n. 1,5 metriä. Keskellä nuotio, lattialla heiniä ja makuualustana viltti.

Automatka päättyi pari kilometriä ennen tien päätä, sillä mutavyöry oli vienyt tien mennessään. Tosin jo aikoja sitten, mutta uutta tietä ei ole saatu tilalle.

Ja reippaasti kävelemään.

Ilmoittautuminen kyläpoliisille. Näytin kaverille varmuuden vuoksi vielä reitin, minkä aioimme kiertää.

Ensimmäinen "oppaamme". Tämä kaveri saatteli meitä tovin matkaa.

Ensimmäinen hotellimme.

Majapaikkamme kylää.

Tästä majasta ryykäsi heti kuvanoton jälkeen mies tahtomaan tupakkaa talonsa kuvaamisesta. Kätevä kaveri, sai tarjotusta askista napattua kuusi tupakkia.

Näitä kiviaitojen ylityksiä riitti kylien lähistöllä melkein sadan metrin välein. Aidat pitivät siat aisoissa.

Se oli vaellus toiseen maailmaan. Vaellus olkikattoisten majojen maailmaan, jossa kaikki kulkevat paljain jaloin, osa jopa paljain persein. Missä ihmisten omaisuus rajoittuu päällä oleviin vaatteisiin ja majassa oleviin kattiloihin ja pannuihin. Missä ruoka koostuu makeasta perunasta, nuudeleista, riisistä ja keitetyistä perunanvarsista. Missä maisemat tällä ”sumujen kansalla” ovat henkeä salpaavat, kuvat kertokoon edes jotain.

Paljain jaloin taakan kanssa terävässä kivikossa.

Munamies Vikittelemässä.

Osa munamiehistä oli pukeutunut turisteja varten vauhdittaakseen käsitöiden myyntiä tai saadakseen kuvauksista vähän rahaa. Toiset olivat aivan aidosti arkipukeissaan ja luikkivat pakoon turistin kameran nähdessään. Tästä kaverista kerkesin ottaa pari räpsyä.

Ja aidan taakse piiloon.

Kotitarvehakkuuta

 Joku maisemakuva:

Välillä ylitettiin jokia.

Tässä paikallisten tyylinäyte.

Annaliisa herrasmiesoppaiden talutuksessa.

Sillat pienenee.

Kokista ja munansuojia, olkaa hyvä!

Tämä emäntä somisti minut ja kylänväellä riitti hauskaa.

Hotellin kalustus: lattialla kahden millin huopa.

Näitä herrasmiehiä ei kehdannut suoraan kuvata. Tässä pari otosta majan sisältä otettuna.

Kylän poikia.

Sikoja lukuunottamatta ei muita kotieläimiä näkynyt. Ne tekivätkin melko kynnöstä tässä multavassa maassa.

Sillanrakentajien taidonnäyte. Yli mentiin siitäkin.

Onneksi tätä ei tarvinnut ylittää. Ois jäänyt menemättä.

Perkele mää mitään kantajia tartte!

Välillä oli polusta pätkä vyörynyt alas. Meni rimpuiluksi.

Joet olivat täällä koko matkaltaan valkoista kuohua.

Vähän käytetyt polut olivat joskus hakusessa.

Jokivarresta tulossa.

Laakso ylitetty.

Seuraavaan laaksoon kulkijoiden yöpymispaikkoja.

Yhden isomman kylän pippalot. Kyläpäällikkö pitää puhetta ja väki kuuntelee. Kahdessa kylässä näimme televisioantennin. Sähkö saatiin aurinkopaneeleista.

Antoivat matkalaisillekin riisiä ja keitettyjä perunanvarsia. Annaliisan takana oleva ranskalainen nainen kantajineen oli jäänyt kylään lepuuttamaan kipeitä jalkojaan. Mies tuli aiemmin päivällä oppaansa kanssa meitä vastaan.

Täällä ei ollut kuin yksi kaveri perinteisissä tamineissa.

Kivet pois pottujen tieltä.

Sattupa pikkunen kaveri kuvattavaksi.

Viimeisen majapaikkamme isäntäväkeä.

Maisema majaltamme. Keskellä oleva talo on rakennettu vieraiden ruokailua ja oleskelua varten.

Sama paikka iltahämärässä.

Aamuvoimistelut

Matkalla takaisin.

Annoimme vilttimme tälle pariskunnalle. Nainen halasi moneen kertaan ja oli silmin nähden onnellinen.

Kaikki tavarat kulkee kantamalla.

Takaisin Wamenaan päästyämme menimme nettibaariin maailman uutisia kuulemaan, mutta samalla kuulimme myös paikallisuutiset omistajalta, Mr. Fujilta. Jo kahtena edellisenä iltana oli kaduilla otettu yhteen. Paikalliset heimosodat ovat ilmeisesti siirtyneet kaupungin kaduille. Kolme ihmistä oli jo saanut surmansa, jousin, keihäin ja machetein käydyissä taisteluissa. Koska taistelut päättyvät vasta uhrimäärän ollessa tasan, luvassa oli lisää kahinaa.

Oli jo pimeää, eikä katuvaloja missään ja olimme menossa syömään. Mr Fuji kuitenkin kielsi menemästä ja sanoi pääkadun paikkojen olevan kiinni sotatilan vuoksi. Sitten hän kaivoi meille tonnikalapurkin ja leipää sekä neuvoi turvallisimman reitin poliisilaitoksen vieritse majapaikkaan. Matkalta löytyi kuitenkin yksi auki oleva riisi-nuudelipaikka, ja saimme syödäksemme. Satoi kaatamalla ja pääkadun ylitys sujui ongelmitta ja muutenkin näytti rauhalliselta. Emme jääneet odottamaan kahinoita, vaan luikimme hotellille valmistautumaan tuleviin matkustuspäiviin.