Laos Kolmen päivän vaellus

 Simo kirjoittaa:

KOLMEN PÄIVÄN VAELLUS  11.-13.2.2011 

Laos ei ole mikään massaturismimaa, eikä siitä sellaista taida tullakaan. Vuoristoinen maa vailla merta ja palmurantoja. Sen sijaan Laos kehittää pienimuotoista ekomatkailua etenkin pohjoisimmassa osassa maata. Siellä on vielä säilynyt hakkaamattomia metsiä, jotka ovat nykyisin suojelualueita.

Näille alueille järjestetään eri teemoilla 1-3 päivän retkiä pienille ryhmille. Yhdellä hengelläkin lähdetään liikkeelle, mutta hinta on sen mukainen. Opas on pakollinen eksymisvaaran vuoksi.

Valitsimme kolmen päivän vuoristovaelluksen, johon oli ilmoittautunut jo kaksi henkilöä, joten taksa jäi 60 euroon hengeltä sisältäen kaiken tarvittavan. Maksusta 70%  jää paikallisille.Puolet tästä jää kyläläisille terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Toinen puoli menee paikalliselle matkatoimistolle henkilöstön palkkaukseen ja matkan järjestämiseen. Loppusumma veroihin ja markkinointiin.

Liikkeelle lähdettiin vauhdikkaasti lavataksilla, mutta heti pienemmälle tielle siirryttäessä vastaan tuli tietyömaa, jossa sorakasat oli kipattu tielle. No, lapiohommiin siitä ja hyvässä yhteishengessä kasoja lapioitiin monttuun.

Sorat monttuun ja matka jatkuu

Retki alkoi joen ylityksellä, joka tehtiin pienellä bambulautalla.

Annaliisaa pelottaa

Rannasta lähdettiin nousemaan jyrkkää polkua ylös bambuviidakkoon. Ja sitä nousua sitten riittikin useamman juomatauon verran. Opas kevyttä munaravia keulilla, nuoremmat koitti pysyä matkassa ja me tultiin toisen oppaan kera milloin tultiin. Vuorenharjalle päästyä alkoi samanmoinen alamäki. Tätä jyrkkärinteistä bambuviidakkoa riittikin sitten koko päiväksi. Me tasamaan tallaajat oltiin kovilla. Päivän viimeisessä laskussa jalat oli kuin hyytelöä. Eihän oululaisten jalkoja oo tehty tämmöseen! Päivä olikin tehokasta kuntoilua, mutta muuten tuo bambuvidseikko niin kummosia fiboja tarjonnut.

Bambuviidakko oli paikoin niin tiheää, että kuljettiin tunneleissa.

Opas kertoi aina välillä kasveista. Nuorena tämän kasvin ydintä syödään, vanhemmiten siitä tehdään huonekaluja ja lehdet käytetään bambumajan kattoon. Nimeä en muista.

Yöksi majoituimme vuoristokylän bambumajaan. Kylään tuli tie ja puoli vuotta oli asuttu sähkön piirissä. Ja oikein reikävessat joka talossa. Kuulin, että vielä on vuoristokyliä ilman vessoja, ja siat huolehtivat kierrätyksestä. Tuli mieleen, että mitähän ne sikaparat sitten joutuvat syömään, kun viimeisiinkin rakennetaan huussit!

                                                               Meidän bambumaja                               

Kynttiläillallinen

Yhtään autoa täällä ei ollut, vain muutama skootteri. Kyläläiset elivät elämäänsä kuin meitä ei olisi ollutkaan, toki kohteliaasti tervehtivät kohdattaessa.

Vuoristokylän kujaa

Aamuyöllä neljän maissa kylän 70 kukkoa aloittivat kilpalaulannan ja ihmiset heräsivät askareihinsa. Kuuden jälkeen lähdettiin rinnepelloille töihin tai viidakkoon keräämään ruokaa. Täältä ei leipä helpolla irtoa.

Toisena päivänä maasto ei muuttunut mutta kasvillisuus kyllä. Pääsimme oikeaan viidakkoon. Mitä kauemmas kylästä etenimme, sitä vähemmäksi kävi ihmiskäden jäljet ja lopulta olimme koskemattomassa viidakossa, jossa pisimmät puut olivat 70 metrisiä. Huikeaa!

Syvällä viidakossa

Se uskomaton rehevyys, kasvien moninaisuus ja viidakon äänet. Valon ja varjon leikki. Sitä ei saa vangittua filmille. Se kaikki täytyy itse kokea. Kyllä oikea viidakko on hieno paikka!

Valon ja varjon leikkiä

Kylästä lähti mukaamme muori ja poika, jotka yhdessä oppaiden kanssa valmistivat meille lounaan bambuputkessa. Tarpeet kerättiin lähistöllä kasvavista kasveista ja hyvää tuli! Muori kaivoi puron kivenkoloista vielä pari rapua sekä metsästä ison heinäsirkan, jotka paistettiin alkupaloiksi.

Mehevä keitto kypsymässä bamburuo´ossa

Illaksi tulimme taas ihmisten ilmoille, tiettömän ja sähköttömän vuoristokylän maatilalle. Täällä meidät otti vastaan keski-ikäinen pariskunta. Lapset olivat jo rakentaneet omat bambumajansa naapurikyliin.

Siinä talossa oli topakka emäntä. Tullessamme Topakka kyni juuri nitistämäänsä ankkaa. Sitten ryhtyi valmistamaan siitä päivällistä meille. Aina välissä sahasi polttopuita. Kun taas isäntä lähti viinanhakureissulle kylälle. Sieltä palattuaan ryhtyi sitä tarmokkaasti tarjoamaan meille. Unohtamatta itseään. Päivälliseen mennessä isäntä oli jo hyvässä laulukunnossa. Veti isoon ääneen ja suuresti elehtien railakkaimmat vuoristolaulut mitä osasi.
Sitten tuli Topakka ja kiikutti isännän nukkumaan. Raukka yritti vielä huudella ruokaa, kun oli unohtanut syömisen, mutta ei uskaltautunut enää ulos.

Pimeällä Topakka otti lampun ja lähti kiertelemään talon ympäristöä. Kohta kuului kovaa kaakatusta ja räpiköintiä. Topakka tuli pimeydestä ja siinä oppaiden kanssa kuulumisia vaihdettaessa kuristi kanan kuoliaaksi. Siitä tuli meidän seuraavan päivän lounas.

Topakka kynimässä ankkaa

Topakan pihapiiriä

Naapuri

Isäntä vauhdissa. Opas, joka oli naapurikylästä kotoisin, taltioi biisit.

Aamulla jatkettiin varsinaiseen kylään. Täällä meidän oli määrä opettaa lapsille vähän englantia, mutta koska sattui sunnuntai, koulua ei ollutkaan. Jaoimme tuliaiset ja kävelimme kylän läpi. Yhdessä majassa muorit polttelivat mitälie-piippua, kuvata ei saanut.

Laolainen maatila

Yhden talouden voimalaitos

Laon lasten lahjat on jaettu

Se päivä mentiin taas ylös alas, mutta monin paikoin hienossa viidakossa. Iltapäivällä päästiin joelle uimaan ja sieltä tielle, jossa kyyti odotti.

Nuoremmat ja opas oottelemassa

Tullaan tullaan!

Opas sanoi bambun kasvavan tällaiseksi yhdessä vuodessa. Pituutta 15-20 metriä. En kyllä usko!

Sitten se jököttää paikoillaan muutaman vuoden, kunnes luhistuu.

Viimeisiä alamäkiä. Polvet lujilla.

Tiellä! Tuon korkeimman vuoren yli tultiin ihmisten ilmoille.

Hieno vaellus.

Ei suositella huonokuntoisille eikä herkkähipiäisille.

Kultainen Kolmio

Simo kirjoittaa:

Kultainen Kolmio 30.1.-4.2. 2011

Haa! Odotettu moottoripyöräreissu Kultaisen Kolmion alueelle voi alkaa. Seutu tunnettiin ennen pahamaineisena huumeviljelmien ja salakuljettajien paikkana. Nykyään tiestö ulottuu jo melko laajalle ja viljelijät on koulutettu uusiin lajikkeisiin. Thaimaan pohjoisin alue on Suomenkin mittapuun mukaan vaurasta. Autokannassa paljon muuta näkynytkään kuin uusia lavamaastureita. Talot tiilestä ja betonista. Osa jopa suuria.

 Tässäpä maisemakuvia

 Laakson pohjalta kuului kuokan kilkettä, ja kun tarkasti katsoi, saattoi sieltä erottaa ihmisen.

 Täällä kasvaa kaikkea mansikoista mandariineihin

Niin, vuokrasimme Chiang Maista Honda 400 Super Fourin, suurin mitä vuokraamosta löytyi. Pakkasimme tärkeimmät tavarat yhteen rinkkaan, joka kumirenksuilla tarakalle. Toinen rinkka jätettiin vuokraamoon. Sitten kohti  huimia vuoristoteitä, Burman ja Laosin rajaseuduille.

 Taisi olla jo ensimmäinen vuoristotie meidän Hondalle liian huima, sillä se hyytyi iltapäivällä taukopaikalle. Starttasi hyvin, mutta käyntiin ei sitten millään. Lopulta soitto vuokraamoon mikä nyt neuvoksi. Thaimaalaisten englanti kun on muutenkin hirveää, niin puhelimessa siitä ei ota Erkkikään selvää. Lopulta kuudennen toiston jälkeen rupesi aavistelemaan, mitä toisessa päässä tahdottiin kertoa. No niitä tavallisia bensahana ym. juttuja, jotka olin tarkistanut jo kymmeneen kertaan. 
Lopulta akun tyhjennyttyä käskivät tuuppimaan käyntiin. Ja katso, hörähti heti! Helpotti kummasti. Pimeä tulossa, pyhäpäivä ja asumaton vuoristoseutu. Sen jälkeen pyörää ei sammutettukaan kuin vasta yöpymispaikalla. Aamusella laakista käyntiin ja matka jatkui. Taas iltapäivällä rankan nousun jälkeen pysähdyimme yhteen vuoristokylään tauolle ja sama juttu, työntämällä käyntiin. Taisi olla jostain sytytysjännitteestä uupelo.

Muutenkin se tuntui aika hengettömältä pirralta. Seuraavana päivänä noustessamme kohti näköalapaikkaa vuoren huipulla, Annaliisan täytyi hypätä kyydistä jotta päästiin tiukimmista paikoista ylös. Kun vielä joutui huudattamaan ykkös- ja kakkosvaihteella kilometritolkulla ylämäkiin, fiilis oli kuin kenttäsirkkelillä. Motti kuumeni varmaan kiinnileikkaamisen rajalle, onneksi lämpömittari oli rikki, niin ei osannut huolestua. Loppuunajettu lusu paska!

 Huh huh! Taas sirkkelöity huima nousu.

Tuli muutenkin valittua liian tiukkoja reittejä. Thaimaan ja Burman rajalla kulkeva pikkutie oli paikoin niin jyrkkä, että jos se siitä ois vielä jyrkentynyt, me ois tipahdettu alas. Eipä siellä juuri muita liikkujia näkynytkään, sotilassulkuja kylläkin. Maisemat oli kyllä huikeat, aina kun uskalsi sivulle vilkaista. Rinneviljelmiä, viidakkoa ja vuoristokyliä.

 Vuoristokyliä siellä täällä ja aina välillä temppeli vuoren päällä.

Rinteet kylien ympärillä olivat tehokkaassa viljelyssä. 

Korkealla ollaan ja taustalla Burma tai Thaimaa. Jatkuvissa ässämutkissa meni suunnat sekaisin.

 Joskus tie oli tällaista: mukavaa, loivaa mutkaa kukkuloiden päällä.

Liikenteessä täällä saa höröstellä koko ajan. Nyt kuivalla kaudella asfaltin päällä on tomua, joten pito ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa. Kahdesti meni etupyörä lukkoon paniikkijarrutuksissa. Kaatuminen oli lähellä ja sandaaleista pohjat oheni. 

 Simon varvasta paikkaillaan kanan väistön jäljiltä.

Kun vielä mahatauti mourusi koko reissun ajan, niin ei ollut hääviä. Tulipahan katsastettua tuhannen kilometriä pohjoisinta Thaimaata.  Jos pyörä olisi ollut parempi, maha kunnossa ja reitit vähän lievempiä, turnee olisi ollut hieno.

 Paikallisia heinäsuovia, n.neljä metriä korkeita.

 Varmaan paikallista ruokohelpeä.

 Laajan vuoristopuutarhan värikkyyttä

 Annaliisa kaupanteossa vuoriston tyttöjen kanssa.

 Tässä alekkain kahden majapaikan vessat. Hinta sama, noin viisi euroa,

 mutta taso heittelee.

 Teeviljelmä

 Mekongin jokivene. Perässä potkuri ja akseli, irtomoottori akselin päähän ja menoksi. Voittaa kapeudessa Tenonkin veneet.

Laitetaan vielä lopuksi muutama utuinen maisemakuva:

Chiang Mai 25.1.-30.1.2011 ja 3.2.- 7.2.2011

Chiang Mai

Annaliisa:

Matkalle saarilta pohjoiseen, Chiang Maihin, mahtui monenlaista. Ensin ajelimme minibussilla Trangin kaupunkiin. Palvelu pelasi, auto vei  juna-aseman eteen, rinkat sai jättää odotusajaksi matkatoimistoon. Kävimme syömässä ja vilkaisimme kaupunkia. Yöjunassa meillä oli 2.lk:n istumapaikat, kaikki makuupaikat olivat täynnä. Vähän hirvitti etukäteen, kun tiesi että aikaa menee 15h ennen kuin olemme Bangkokissa. Juna kulki uskomattoman hitaasti. Mukavasti matka kuitenkin sujui. Istuimen sai takakenoon ja korvatulppien ja silmälappujen kanssa olisi saanut nukuttuakin, ellei joka ainoalla asemalla, läpi yön, junaan olisi pölähtänyt  isoon ääneen kiljuvia ruoka- ja juomakauppiaita. Ruoka oli tietenkin hyvää ja halpaa ja on pakko huutaa, että sikeäunisimmatkin hoksaavat herätä syömään.

Bangkokissa oli päivä aikaa ennen yöjunaa. Tämmöisiä hengaili kaupungin puistossa.

Jatkolippujen saaminen Bangkokin asemalta oli helppoa. Ovat huomanneet, että neuvottomina pällistelevät turistit ovat haitoiksi. Asemalla oli odottamassa  englantia puhuvia nuoria virkailijoita, neuvoivat oikealle luukulle ja selittivät lipunmyyjälle mitä halusimme. Nyt saimme 2.lk:n makuupaikat. Edellisestä yöstä muka viisastuneina emme ostaneet evästä mukaan. Sitten olikin niin, että makuuvaunuihin sai ruokaa vain junan ravintolasta tilaamalla,  moninkertaiseen hintaan. Matka Chiang Maihin kesti taas 15h. Nukuttua sai nyt erittäin hyvin. Matkaseurana samassa hytissä oli nuori hollantilaispariskunta, mukavia ihmisiä.   
 
 

Keidas keskellä kaupunkia

 

Simo löysi matkaoppaan avulla meille mukavan majoituksen keskeltä Chiang Main kaupunkia. Sairastelin pari päivää mahatautia (tulipahan pakollinen levähdystauko). Majatalon boheemi isäntä pahoitteli myöhemmin, ettei tiennyt minun olleen sairaana, katsoi sitten tilaamaani aamupalaa ja otti hedelmät pois, nyökkäsi hyväksyvästi teekupille ja toi sitten lahjaksi nipun banaaneja ja sanoi että vain niitä ja laihaa keittoa saa syödä. Lämmittää tuommoinen huolenpito.

Puutarha täynnä hienoja yksityiskohtia

Meidän majamme nimi oli "Flower"

Matkaopas kertoo, että kuningas Mengrai perusti Chiang Main v.1296.  Kaupunki oli burmalaisten hallussa välillä parisataa vuotta, kuningas Taksin ajoi burmalaiset pois v.1774. Thaimaalaiset rakastavat hallitsijaansa. Nykyisen kuningas Bhumibol Adulyadejin kuvia on ihan joka paikassa, kuningatar Rajawongse Sirikitin myös.  Chiang Maissa on 0,5 milj. asukasta. Vanhan kaupungin ympärillä on vallihauta ja vanhaa muuriakin on jäljellä. 

Simo ruokkii vallihaudassa uiskentelevia kaloja...

...ja rannan puluja

Uuden kaupungin puolella on valtava yömarkkina-alue. Sanat eivät riitä kuvaamaan kojujen, kaupustelijoiden ja tavaran älytöntä määrää. Pienempiä markkinoita ja toreja on pitkin kaupunkia. Kilpailu on kovaa, tinkiminen kannattaa.

Jos tulen joskus uudelleen Thaimaahan ja haluan kaupunkiin, niin ehdottomasti tulen mieluummin Chiang Maihin kuin Bangkokiin. Täältä saa kaikkea, palvelut toimivat hyvin, hinnat ovat halvemmat ja ilma puhtaampaa. Kaupunki on kodikkaampi ja ilmapiiri jotenkin henkevämpi. Kasvissyöjällä ei ole ongelmia löytää ruokaa, olemme osuneet muutamaan ”healthy food”  ravintolaan, joissakin saa jopa tummaa riisiä ja täysjyväleipää. Täytyy tunnustaa, että nyt kohta pari kuukautta matkalla olleena tekee mieli muutakin kuin nuudelia,  riisiä ja kanaa. Pizzaa, pita-leipiä ja hampurilaisia on tullut välillä syötyä.

Kävimme välillä moottoripyöräreissulla vuoristossa, siitä Simo kertoo enemmän. Palasimme takaisin Chiang Maihin sopivasti kukkafestivaaleille. Heräsimme lauantaiaamuna rumpujen paukkeeseen ja kovaäänisten selityksiin. Juhlien värikäs ja loputon avajaiskulkue oli lähtenyt liikkeelle. Kulkue vaelsi kaupungin läpi ja sitä riitti 5 tunnin ajan ihasteltavaksi. 

Tuunattuja autoja

Tämä se meidät herätti

Kukkaisjuhlissa käytiin myös Miss Flower- kisa

Thaimaalaiset rakastavat kuninkaan ja ruuan lisäksi myös esiintymistä. Ympäri kaupunkia on useita esiintymislavoja. Ilmeisesti kuka vaan voi hypätä lavalle. Esityksiä on hauska seurata. Usein tanssimassa ja laulamassa on värikkäästi pukeutuneita koululaisryhmiä. Sama ilmiö on näkynyt muissakin kaupungeissa.

Yleisö ihailemassa esityksiä

Vuosittain järjestettävät Kukkais festivaalit ovat kyllä kauneimmat markkinat missä olen päässyt käymään. Kukkaloisto oli häikäisevä ja kaikki kukista tehdyt taideteokset olivat ihania. Ja niitä markkinakojuja löytyi taas uusia.

Thaimaan palvottu kuningas

Tämäkin ihmeellisyys oli rakennettu lava-auton päälle

Lähes kaikki osat on tehty kukista