SapattivapAasia: Laos Kolmen päivän vaellus

Simo kirjoittaa:

KOLMEN PÄIVÄN VAELLUS 11.-13.2.2011

Laos ei ole mikään massaturismimaa, eikä siitä sellaista taida tullakaan. Vuoristoinen maa vailla merta ja palmurantoja. Sen sijaan Laos kehittää pienimuotoista ekomatkailua etenkin pohjoisimmassa osassa maata. Siellä on vielä säilynyt hakkaamattomia metsiä, jotka ovat nykyisin suojelualueita.

Näille alueille järjestetään eri teemoilla 1-3 päivän retkiä pienille ryhmille. Yhdellä hengelläkin lähdetään liikkeelle, mutta hinta on sen mukainen. Opas on pakollinen eksymisvaaran vuoksi.

Valitsimme kolmen päivän vuoristovaelluksen, johon oli ilmoittautunut jo kaksi henkilöä, joten taksa jäi 60 euroon hengeltä sisältäen kaiken tarvittavan. Maksusta 70% jää paikallisille.Puolet tästä jää kyläläisille terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Toinen puoli menee paikalliselle matkatoimistolle henkilöstön palkkaukseen ja matkan järjestämiseen. Loppusumma veroihin ja markkinointiin.

Liikkeelle lähdettiin vauhdikkaasti lavataksilla, mutta heti pienemmälle tielle siirryttäessä vastaan tuli tietyömaa, jossa sorakasat oli kipattu tielle. No, lapiohommiin siitä ja hyvässä yhteishengessä kasoja lapioitiin monttuun.

Sorat monttuun ja matka jatkuu

Retki alkoi joen ylityksellä, joka tehtiin pienellä bambulautalla.

Annaliisaa pelottaa

Rannasta lähdettiin nousemaan jyrkkää polkua ylös bambuviidakkoon. Ja sitä nousua sitten riittikin useamman juomatauon verran. Opas kevyttä munaravia keulilla, nuoremmat koitti pysyä matkassa ja me tultiin toisen oppaan kera milloin tultiin. Vuorenharjalle päästyä alkoi samanmoinen alamäki. Tätä jyrkkärinteistä bambuviidakkoa riittikin sitten koko päiväksi. Me tasamaan tallaajat oltiin kovilla. Päivän viimeisessä laskussa jalat oli kuin hyytelöä. Eihän oululaisten jalkoja oo tehty tämmöseen! Päivä olikin tehokasta kuntoilua, mutta muuten tuo bambuvidseikko niin kummosia fiboja tarjonnut.

Bambuviidakko oli paikoin niin tiheää, että kuljettiin tunneleissa.

Opas kertoi aina välillä kasveista. Nuorena tämän kasvin ydintä syödään, vanhemmiten siitä tehdään huonekaluja ja lehdet käytetään bambumajan kattoon. Nimeä en muista.

Yöksi majoituimme vuoristokylän bambumajaan. Kylään tuli tie ja puoli vuotta oli asuttu sähkön piirissä. Ja oikein reikävessat joka talossa. Kuulin, että vielä on vuoristokyliä ilman vessoja, ja siat huolehtivat kierrätyksestä. Tuli mieleen, että mitähän ne sikaparat sitten joutuvat syömään, kun viimeisiinkin rakennetaan huussit!

Meidän bambumaja

Kynttiläillallinen

Yhtään autoa täällä ei ollut, vain muutama skootteri. Kyläläiset elivät elämäänsä kuin meitä ei olisi ollutkaan, toki kohteliaasti tervehtivät kohdattaessa.

Vuoristokylän kujaa

Aamuyöllä neljän maissa kylän 70 kukkoa aloittivat kilpalaulannan ja ihmiset heräsivät askareihinsa. Kuuden jälkeen lähdettiin rinnepelloille töihin tai viidakkoon keräämään ruokaa. Täältä ei leipä helpolla irtoa.

Toisena päivänä maasto ei muuttunut mutta kasvillisuus kyllä. Pääsimme oikeaan viidakkoon. Mitä kauemmas kylästä etenimme, sitä vähemmäksi kävi ihmiskäden jäljet ja lopulta olimme koskemattomassa viidakossa, jossa pisimmät puut olivat 70 metrisiä. Huikeaa!

Syvällä viidakossa

Se uskomaton rehevyys, kasvien moninaisuus ja viidakon äänet. Valon ja varjon leikki. Sitä ei saa vangittua filmille. Se kaikki täytyy itse kokea. Kyllä oikea viidakko on hieno paikka!

Valon ja varjon leikkiä

Kylästä lähti mukaamme muori ja poika, jotka yhdessä oppaiden kanssa valmistivat meille lounaan bambuputkessa. Tarpeet kerättiin lähistöllä kasvavista kasveista ja hyvää tuli! Muori kaivoi puron kivenkoloista vielä pari rapua sekä metsästä ison heinäsirkan, jotka paistettiin alkupaloiksi.

Mehevä keitto kypsymässä bamburuo´ossa

Illaksi tulimme taas ihmisten ilmoille, tiettömän ja sähköttömän vuoristokylän maatilalle. Täällä meidät otti vastaan keski-ikäinen pariskunta. Lapset olivat jo rakentaneet omat bambumajansa naapurikyliin.

Siinä talossa oli topakka emäntä. Tullessamme Topakka kyni juuri nitistämäänsä ankkaa. Sitten ryhtyi valmistamaan siitä päivällistä meille. Aina välissä sahasi polttopuita. Kun taas isäntä lähti viinanhakureissulle kylälle. Sieltä palattuaan ryhtyi sitä tarmokkaasti tarjoamaan meille. Unohtamatta itseään. Päivälliseen mennessä isäntä oli jo hyvässä laulukunnossa. Veti isoon ääneen ja suuresti elehtien railakkaimmat vuoristolaulut mitä osasi.
Sitten tuli Topakka ja kiikutti isännän nukkumaan. Raukka yritti vielä huudella ruokaa, kun oli unohtanut syömisen, mutta ei uskaltautunut enää ulos.

Pimeällä Topakka otti lampun ja lähti kiertelemään talon ympäristöä. Kohta kuului kovaa kaakatusta ja räpiköintiä. Topakka tuli pimeydestä ja siinä oppaiden kanssa kuulumisia vaihdettaessa kuristi kanan kuoliaaksi. Siitä tuli meidän seuraavan päivän lounas.

Topakka kynimässä ankkaa

Topakan pihapiiriä

Naapuri

Isäntä vauhdissa. Opas, joka oli naapurikylästä kotoisin, taltioi biisit.

Aamulla jatkettiin varsinaiseen kylään. Täällä meidän oli määrä opettaa lapsille vähän englantia, mutta koska sattui sunnuntai, koulua ei ollutkaan. Jaoimme tuliaiset ja kävelimme kylän läpi. Yhdessä majassa muorit polttelivat mitälie-piippua, kuvata ei saanut.