Phnom Pen - Siem Riep 20.-28.4.

Annaliisa kirjoittaa: 

Kierrokset vankilamuseossa ja kuolemankentillä olivat niin tunteita täynnä, että päätimme samaan syssyyn vierailla lastenkodissa. Täällä saa turisti viettää niin herranelämää, että tekee välillä mieli tehdä jotain vastapalvelukseksi. Phnom Penissä on useita lastenkoteja, eri järjestöjen ylläpitämiä. Tapasimme aiemmin Sihanoukvillessä suomalaisnaisen, joka asuu Phnom Penissä ja oli joskus ollut vapaaehtoistöissä paikallisessa lastenkodissa. Hän kertoi, ettei kaikilla järjestöillä ole välttämättä puhtaat jauhot pussissa. Kannattaa yrittää ottaa asioista ensin selvää. Olimme kuulleet matkan varrelta tutulta mukavalta suomalaiselta nuoreltaparilta N.A.C.A:n orpokodista, he olivat vierailleet siellä kahteenkin kertaan vuosien varrella. Paikka vaikutti luotettavalta. Neuvottelimme tuktuk-kuskin kanssa hinnan (7USD) ja sitten huristelimme ensin ostoksille. Veimme tuliaisiksi säkillisen riisiä, pussikaupalla hedelmiä, muutaman kymmentä kouluvihkoa ja pientä tilpehööriä. Vastaanotto oli liikuttavaa. Pikkupoika puhutteli Simoa heti sanomalla "papa" ja otti kädestä kiinni. Meidät saateltiin sisälle, istutettiin tuoleille ja tarjottiin vettä. Lapset ympäröivät meidät uteliaina, osa hyvin välittöminä, osa vähän varovaisemmin. 

Saimme katseltaviksi kansioita, joissa oli tiedot jokaisesta lapsesta. Joillakin olivat molemmat vanhemmat kuolleet, joillakin toinen oli elossa. Monet oli tuotu lastenkotiin vapaaehtoisesti. Perhe ei kyennyt elättämään lasta, tai isän uusi vaimo ei hyväksynyt, niinkuin eräälle tytölle oli käynyt. Joitakin kävivät vanhemmat tai muut sukulaiset joskus katsomassa. Muutamat oli hylätty hyvin pieninä puistoihin tai muualle. Eräästä hylätystä pikkupojasta olivat munkit ensin pitäneet huolta ja tuoneet sitten myöhemmin lastenkotiin. Munkit käyvät vieläkin tervehtimässä poikaa, omaisia ei ole näkynyt. 

Lasten läheisyyden tarve oli koskettavaa. Pojat piirittivät Simoa, tytöt olivat minun ympärilläni. Osa tyytyi katselemaan hiljaa suurilla silmillään, osa siveli käsivarsia. 14vuotias tyttö halusi kainaloon. Lähtiessä tyttö suukotteli ja halasi, kutsui "mamaksi". Itku siinä tuli poislähtiessä.

Phnom Pen on suureksi kaupungiksi ihan kiva. Kaupungissa on useita toreja, jokunen länsityylinen tavaratalo, pilvinpimein hotelleja ja ravintoloita ja muutamia puistoja. Talot pääasiassa muutaman kerroksen korkeita, kadut ja bulevardit selkeästi numeroituja, osoitteet löytyivät helposti. Kuljimme yleensä kävelemällä, mitä eivät paikalliset oikein käsitä. Varsinkaan rakkaat tuktuk-kuskit. 

 

 

Jalkakäytäviä kyllä on, mutta kävelijöillä ei ole niille paljon asiaa.

Kuumia puuhia...

...Phnom Penin kaduilla.

Siem Riepiin ajelimme bussilla Pääsiäissunnuntaina 24.4. Bussifirman opas neuvoi perillä meidät firman pikkubussiin linja-autoasemalla ryntäävien tutktuk-kuskien ohi. Pikkubussi ajoi yllätysyllätys firman Guest Houseen ja opaskin paljastui tuktuk-kuskiksi. Mutta ihan hyvin siinä kävi. Ta Som guest house oli hyvä, siisti ja edullinen, aamiainen kuului hintaan (8USD/yö). Siem Riepissä oli jotain samaa tunnelmaa kuin Luang Prabangissa Laosissa. Turistirysä, mutta viehättävä sellainen. 

Punaiset Khmerit

Simo kirjoittaa:

Varoitus: ei heikkohermoisille!

Huomautus

Mikäli joissakin kuvissa näkyy heijastumia, täytyy vastaanottimessasi olla jotain häikkää.

Elettiin huhtikuuta vuonna 1975. Pitkä ja verinen sisällissota oli päättynyt Punaisten Khmerien voittoon. Epäsuosittu diktaattori Lon Nol oli paennut maasta ja kansa riemuitsi kaduilla. Herra Pol, Veli numero 1, pääsi toteuttamaan vallankumousta.

Eläköön vallankumous!

Jaa että tuli lähtö.

Pahalta näyttää.

Suhteet ulkomaailmaan katkaistiin. Ajanlaskussa palattiin vuoteen nolla. Raha lakkautettiin. Siirryttiin vaihtotalouteen, jonka perustana oli riisi. Luotiin suljettu maatalousyhteiskunta, jossa kaikki olivat tasa-arvoisia, puoluevirkailijoita ja sotilaita lukuun ottamatta. Kaupungit tyhjennettiin käytännöllisesti katsoen yhdessä yössä. Ihmisten oli määrä siirtyä vain muuan kilometri ja vain muutamaksi päiväksi suojaan  amerikkalaisten pommituksilta. Talot sai jättää lukitsematta, Punaiset Khmerit jäivät suojaamaan niitä. Sairaalat suljettiin, ja potilaat lähtivät tasa-arvoisina evakkoon. Koulut lakkautettiin. Opettajat teloitettiin.

 Kansa kuljetettiin pakkotöihin riisipelloille ja kanavien kaivuuseen. Perhe, joka on kambodzhalaisille aina ollut elämän peruskivi, hajautettiin ympäri maata, sillä työleirit jaettiin sukupuolen ja iän mukaan. Näin lapset erotettiin vanhemmistaan, vanhemmat toisistaan ja sisarukset hajautettiin. Yhteyttä ei voinut pitää, kun kukaan ei tiennyt, missä toiset ovat.

Työpäivät olivat pitkiä, 12-15 tuntisia ja ne vietiin läpi kahdella riisiaterialla. Vanhukset, lapset ja vajaakuntoiset olivat mukana siinä missä muutkin. Koko maa muuttui muurittomaksi vankilaksi. Vartijoina Punaisten Khmerien sotilaat, jotka oli otettu kylistään lapsisotilaiksi ja koulittu puolueen propakandalla. Minkäänlaista pullikointia ei suvaittu. Siitä seurasi kuolemanrangaistus, joka pantiin täytäntöön välittömästi.

Kuolemanrangaistus oli muutenkin sopiva rangaistus Pol Potin ja muiden Veljien mielestä. Kaikki entisen hallituksen kanssa tekemisissä olleet vietiin vankilaan kidutettavaksi. Jos tunnustit vastavallankumouksellisen toiminnan, sinut vietiin Kuoleman Kentille ja hakulla päähän, sillä arvokkaita luoteja piti säästää. Jos et tunnustanut, sinut kidutettiin hengiltä.

Yksi entisen hallinnon ministereistä kidutusvuoteella ennen käsittelyä.

Ja tässä joku uhreista käsittelyn jälkeen.

Kidutukseen menehtyneitä

Alla muutama vietnamilaisten vapauttajien ottama kuva S-21 vankilasta Phnom Penissä. Tuon vankilan kautta kulki n. 17 000 vankia, joista seitsemän selvisi hengissä. Heitä tarvittiin valokuvaukseen ja dokumentointiin. Alla olevat kaverit löytyivät kidutuspaikoilleen hylättyinä.

Seuraavana vankilavuorossa olivat koulutetut ihmiset, joilla oli jokin tutkinto. Lopulta riitti, että käytti silmälaseja tai osasi vieraita kieliä. Jopa maataloustöiden osaamattomuudesta voitiin tuomita vallankumouksen tahalliseen vaikeuttamiseen ja tuomiona kuolemantuomio.

Toiminta oli tarkkkaa ja järjestelmällistä. Kaikki vangit numeroitiin, mitattiin ja valokuvattiin.

Valokuvaus tapahtui erityisessä kuvaustuolissa, jotta kaikki olivat samassa asennossa.

Ja tässä muutamia kansakunnan vihollisia:

Valokuvausta harrastettiin myös ennen ja jälkeen kidutuksen.

Vankisellejä

Tilaa oli 2 x 0,8 metriä

Varustuksena astiat jätöksille ja kahleet. Kova peti ilman patjaa ja peittoa.

Isommissa selleissä oli ahdasta. Väki kahlittiin jaloistaan vieri viereen joka toinen toiseen suuntaan. Puhua ei saanut.

Tämä oli yksi käytetyimmistä menetelmistä. Vankia roikutettiin kunnes tajunta karkasi. Sitten uhri upotettiin ruumiinpesuveteen, jotta tajunta palasi ja kidutusta voitiin jatkaa.

Tässä äskeiset vehkeet.

Vähemmistöryhmät marssitettiin joukkohautoihin. Sinne meni kiinalaiset, vietnamilaiset ja thaimaalaiset. Munkit teloitettiin ja luostarit hajoitettiin. Samoin kävi hinduille, islamisteille ja katolisille.

Murskattuja kalloja

Kaivetuista joukkohaudoista ylijäänyttä tavaraa.

Seuraava piirros selventää asiaa:

Tappotyökaluja

Osa ylöskaivetuista joukkohaudoista.

Lopulta hulluus alkoi syömään itseään. Omia sotilaita, mm. vankiloiden kiduttajia ja teloittajia ryhdyttiin kiduttamaan ja teloittamaan.

Vuonna 1979 vietnamilaiset tunkeutuivat maahan ja ajoivat Pol Potin joukkoineen viidakkoon. Sieltä käsin he kävivät sissisotaa vielä parinkymmenen vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä.

Neljä vuotta kestäneen hirmuhallinnon aikana kuoli eri instituutioiden mukaan yhdestä kolmeen miljoonaa ihmistä. Kahta miljoonaa pidetään aika realistisena eli neljäsosa väestöstä. Näistä puolet tapettiin ja toinen puoli kuoli nälkään ja tauteihin. Tässä maassa ei ole eläkepommia odotettavissa vähään aikaan, sillä täällä ei vanhoja ihmisiä yksinkertaisesti ole.