Sulawesi

Simo kirjoittaa:

Sulawesin eteläkärjestä matkasimme Makassariin, saaren suurimpaan kaupunkiin. Saaren tiestö on surkeassa kunnossa. 260 km matkaan käytimme seitsemän tuntia, jonka aikana kaksi lyhyttä pysähdystä. Meitä oli kahdeksan hengen tila-autossa kuskin lisäksi 13 kyytiläistä. Niistä tosin kolme pikkulasta, mutta silti, aika ahdasta oli. 

Makassar on 1,6milj. asukkaan meluisa suurkaupunki, jossa ei ole mitään nähtävää. Me jäimme sinne kolmeksi päiväksi hakemaan  viisumeihin jatkoaikaa. Lisäkuukautta ei saanut ilman paikallista sponsoria, joten annoimme homman guest housemme (New Legend) hoidettavaksi. Sillä kun oli kaikenlaista matkailuun liittyvää palvelua. Ja kolmantena päivänä oli passeissamme yksi leima lisää ja aikaa syyskuun alkupuolelle.

Tavallinen näky becak-kuskeilla keskipäivän kuumuudessa.

Julkinen liikenne hoidettiin minibusseilla eli Pete-Peteillä. Jotkut olivat jopa uusia.

Mutta oli joukossa todellisia helmiä.

Provokaation esto -auto

Lähdimme samana iltana yöbussilla kohti saaren keskiosia. Lähtö meni täpärälle, sillä hyppäsimme kaupungissa minibussin, eli Pete-Peten kyytiin varmistaen että määränpää on oikea. Joo joo, kyytiin vaan! Sitten ajettiin tuhatta ja sataa jonnekin hornantuuttiin. Kun viimeinenkin paikallinen jäi kyydistä, kuski rupesi kyselemään, että mihinkäs te olittekaan menossa. Kun kaverilla viimein molekyyli liikahti aivolohkossa, lähdettiin tuhatta ja sataa takaisin. Asema löytyi ja kun istahdettiin penkeille, bussi lähti liikkeelle. Huristeltiin peräti 15 minuuttia, kunnes kaikki komennettiin ulos ja kävelemään kohti muutaman sadan metrin päässä olevaa isoa bussiasemaa. Siellä maksoimme aseman sisäänpääsymaksun(!) ja menimme odottamaan samaa bussia, joka pian hurauttikin paikalle. Sisälle bussiin, tunnin odottelu ja sitten lähdettiinkin jo liikkeelle. 

Mistä löytäis lisää kärsivällisyyttä, että jaksais nämä päivittäiset älyttömyydet? Kuusamosta, Käylän kylästä löytyy kuulemma aikaa, jos se loppuu kesken, mutta sitä kärsivällisyyttä… 

Aamulla saavuimme Tana Torajan alueelle, Rantepaon kaupunkiin. Tämä ylänköseutu on kuulu kauneudestaan ja hautajaisistaan. Tutustuimme molempiin. Kauneuteen ihan omatoimisesti patikoimalla pitkin teitä ja polkuja.

Tana Torajan talojen katot ovat erikoisia. Mitä vauraampi talo, sitä korkeammalle kattojen päädyt nousevat. Pienemmät rakennukset talojen edessä ovat riisivarastoja.

Tällä talolla on isot pellot kun on noin monta riisivarastoa.

Puhvelinsarvet ovat hautajaisissa uhratuista puhveleista.

Vanha perinnekylä. Vasemmalla asumukset, oikealla varastot.

Uutta rakennetaan, mutta perinteitä vaalien.

 Maisemakuvia Tana Torajalta:

Vuoristokylien teitä ei kuljeta kuin skoottereilla ja järeillä maastureilla.

Ahdasta on.

Turinointia kylätiellä.

Kapinen koira.

Riisin kuivausta.

Sekä seulontaa ja pakkaamista. Kaikki työt tehtiin käsipelillä.

Bambuaitaa

Lapsia oli kylissä paljon ja kaikki halusivat kuvaan. Voi sitä riemua kun näkivät oman kuvansa.

Poijankossit

Kotiloiden keräämistä tulevaan ateriaan.

Moottoroitu becak.

Tappelukukkokauppiaat

Iltapäiväkävelyllä

 Hautajaisiin palkattiin opas, jotta löydettiin paikalle ja osattiin käyttäytyä. Ne ovatkin aika erikoinen tapahtuma. Voisi sanoa jopa monttubileet tai vainajafestivaalit. Starana oli 80-vuotias mummo, joka oli kuollut jo kaksi kuukautta sitten. Vainajat formaloidaan odottamaan sopivaa ajankohtaa. Seremoniat kestävät monta päivää. Ihmiset ottavat töistä vapaata ja tulevat juttelemaan, syömään, juomaan palmuviinaa ja tapaamaan tuttuja.

Tämä vainaja oli vauraasta talosta, joten mummon sielua saattelemaan kohti tuonpuoleista uhrattiin viisi vesipuhvelia. Jonkin ajan päästä puhvelit pantiin lihoiksi ja jaettiin vieraiden kesken. Jokainen vieras tuo mukanaan lahjoja. Me veimme tupakkakartongin muutaman tunnin vierailusta. Osa tuo tupakkaa, monet sian (elävä) ja jotkut vesipuhvelin. Kuuluttaja kailottaa mikrofoniin kuka on tuonut mitäkin ja asiat merkitään tarkasti ylös, jotta tiedetään viedä samanlaiset lahjat aikanaan takaisin. Osa elukoista syödään hautajaisissa, mutta suurin osa säästetään lahjoiksi tuleviin hautajaisiin.

Paikalla oli myös puolenkymmentä valtion virkamiestä ja –naista pitämässä kirjaa elukoista, sillä niistä pitää maksaa verot! Hautajaiset tulevatkin perheelle todella kalliiksi. Kun tuli ruokailun aika, lähdimme vaivihkaa luikkimaan, sillä opaskaan ei ollut innostunut maassa pyörineistä, vesurilla paloitelluista lihanpaloista.

Uhratut puhvelit.

Lahjojen esittelyä.

 Monenlaisia kantotyylejä:

Puhvelit tuotiin kuormurilla.

Hyvästelyt mummolle.

Ulkopuoliset tarkkailijat.

Soppatykit tulella.

Paikallinen kylpyhuone, pyykinpesupaikka sekä vessa. Arvoitukseksi jäi, missä kiinteämpi tavara ulkoistetaan.

Vainajille kilkutetaan kallioon hautakammio piikillä ja vasaralla. Perheen haudan tekoon kuluu aikaa 3 - 12 kuukautta.

Tällaisia oli pitkin tienvarsia.

Kalliokeilekkeiden alla oli vanhoja riippuhautoja, joista parhaimmin säilyneissä oli vielä luut tallella.

Tana Torajasta laskeuduimme takaisin Makassariin hommaamaan lentolippuja Papualle. Se kannattikin, sillä Rantepaon ainoan matkatoimiston liput olivat sen verran hintavia, että säästimme kaksi miljoonaa hankkimalla tiketit Makassarista, josta lennotkin lähtevät. Hinta tosin rupioina, mutta kuitenkin.

Lähetimme Makassarista paketin kotiin. Postissa ei ollut minkäänlaisia pakkauksia, joten tyhjää pahvilaatikkoa metsästämään. Hotellilla asia ei mennyt pitkien selittelyjenkään jälkeen perille. Naisparka luuli varmaan, että yritetään viedä paita päältä, sen verran pontevasti hän kieltäytyi. 

Löysimme tavaratalon ruokaosaston, mutta kaikki tyhjät laatikot oli lytätty tyhjentämisen jälkeen. Annaliisa huomasi lattialla yhden ihanan, juuri sopivan pahvilaatikon täynnä jotain ihmejuomaa. Myyjää etsimään ja asiaa selittämään. Jotta voisko tämän tyhjentää, niin saatais siitä postipaketti. Elehtimistä ja selittämistä. Juomien laittamista hyllyyn myyjän laittaessa niitä taas takaisin. Osasimme jopa indonesiaksi sanoa laatikko ja postipaketti. Mutta ei. Lisää myyjiä apuun. Englantia ja indonesiaa, elehtimistä, kuvailua ja selittämistä. Lopulta kahdeksan myyjän seuratessa tyhjensin pahvilaatikosta ihmejuomat hyllyyn, näytin tyhjää laatikkoa seurueelle, kiitin ja lähdimme jatkamaan ostoskierrosta.

Sitten hotellille paketoimaan ja postiin. Varmistimme vielä naisparalta postin aukiolon. Hän soitti sinne ja totesi sen olevan lauantaina kiinni. Lähdimme siitä iltapäiväkävelylle ja varmuuden vuoksi suunnattiin postia kohti. Postilla täysi hyörinä päällä ja auki iltayhdeksään. Takaisin hotellille pakettia hakemaan. Sitten virkailijan kanssa selviteltiin taksat ja täytettiin lanketit. Kun tuli itse postittamisen vuoro, sama virkailija ilmoitti, ettei se tänään onnistu, kun tulli ei ole auki. Tervetuloa maanantaina uudestaan. Kärsivällisyyttä.

Paketti kainalossa jatkamaan jo iltapuolelle venähtänyttä kävelyä. Nyt viikonlopun kunniaksi olusille. Rantaravintolaan ja tilaamaan. Ei myydä olutta. Jatkoimme rantaa pitkin niin kauan, että näimme ison olutmainoksen ravintolan edessä. Kitalaki rahisten sisään ja tilaamaan. Ei myydä olutta koska on muslimien ramadan. Kärrrsivällisyyttä. Tarjoilija näki, kuinka vakava tilanne oli ja antoi vinkin lähellä sijaitsevasta hotellista. Laahustimme sinne ja löysimme keitaan kaupunkierämaasta. Iso kylmä huurteinen hikiseen naamaan. Noo,turistille sattuu ja tapahtuu. Eiköhän tämä tästä… Otetaanpa vielä yhdet!