Gili ja Komodo

Simo kirjoittaa:

 

Balilta matka jatkui 200 km itään suuren Lombokin saaren edustalle, pikkuisille Gileille. Ne koostuvat kolmesta saaresta joista suurin, Gili Trawangan on kaksi kilometriä läpimitaltaan ja toiset vielä pienempiä. Hiekkarannat ympäröivät niitä kaikkia ja majoituksessa löytyy. Valitsimme saarista suurimman eli Trawanganin.

Rannalle päästyä piti vähän aikaa pyöritellä silmiään. Ihmistä, polkupyörää ja hevosta tuli ja meni. Ravintolaa, majoitusta, putiikkeja ja sukellusfirmoja vieri vieressä. Reput selkään ja kävelemään. Pitikin kävellä melkein saaren toiseen päähän ennen kuin löytyi enempi väljyyttä ja saaren tunnelmaa.  Tinkasimme mukavan bungalowin rannalta 16€/vrk ja asetuimme taloksi.

Varhaisaamun rauhaa kylätiellä.

Hevosilla viedään niin ihmiset,

betoniraudat,

kuin muutkin tavarat.

"Meidän" katos, taustalla näkyy meidän bungalowi.

Paikan ravintola.

Näkymä merelle, yli "meidän" aurinkotuolien. Taustalla Gili Meno.

Myöhemmin tapasimme parikin suomalaista pariskuntaa, jotka olivat olleet täällä muutama vuosi sitten. Totesivat, että Gili on muuttunut ja paljon. Joka paikkaan on rakennettu lisää ja rakennetaan koko ajan. Turistien määrä lisääntynyt hurjasti ja hinnat lähteneet käsistä. Silti saarella oli vielä mukava tunnelma. Paikalliset ovat välittömiä ja erittäin ystävällisiä. Turistit kiireettömiä ja hyvällä tuulella. Kiireettömyyden tuntua lisää sekin, että saarilla ei pärise eikä pörise minkäänlaiset moottorit. Logistiikka hoidetaan hevosilla ja raksoilta kuuluu sahan suhinaa ja vasaran nakutusta.

Löytyi sieltä vielä tyhjiä rantojakin.

Täällä ei liikoja satele, kasvillisuus on paikoin karua.

Kaikki rannat eivät ole kovin siistejä, ja monin paikoin uimaan ei pääse kuin korkeimman veden aikaan.

Veneiden värikkyyttä,

ja kapeutta.

Kaikki eivät venettä tarvitse. Tässä verkkokalastaja päivittäisellä pyyntireissulla.

Luovaa väkeä. Tässä yhden luksusresortin piha.

Tähän nousee 125 huoneiston  resortti ilman koneita. Väkeä on töissä 240 henkeä aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa. Jo yksistään olympiakokoisen uima-altaan rakentaminen vaatii monta lapionpistoa.

Vietimme saarella kymmenen leppoisaa päivää. Mihin ne päivät kuluivat, siitä ei ole oikein selvyyttä. Aika vain meni menojaan. Kävin sentään Balin surffikoulun (kolmen tunnin kurssi, joka käytännössä vetäistiin läpi puolessa tunnissa, loppuaika oli itsenäistä räpiskelyä) jälkeen kokeilemassa Gilin aaltoja. Balilla sain laudasta tällin kylkeen, ja täällä heittäytyessäni laudalle tuntui, että saman tien takaisin. Ei ollut kylki vielä asettunut. Sinnillä kävin kolme laskua tekemässä.

Ensin kroolataan rähmällään laudalla satoja metrejä vasten aaltoja ja merivirtoja. Sitten kytätään sopivaa aaltoa. Kun sellaisen kyytiin onnistuu pääsemään ja vielä pystyssä pysymään, seuraa muutamien sekuntien hurmio ja aloita kaikki alusta. Ei ole hyötysuhde näissä hommissa kovin kummoinen.

Simo Surffaaja jättää homman suosiolla nuoremmille.

Snorklauspaikkana Trawangan on hieno. Meidän majapaikkamme oli juuri kilpikonnien laitumen kohdalla, joten niitä näki usein. Saaren toisella puolella törmäsin paikkaan, jossa oli kymmenen metrin syvyisessä vedessä kalaa pohjasta pintaan. Ja paljon. Erikokoista ja –näköistä ja kaiken maailman väreissä. Oli siinä ahvenenonkijalla ihmettelemistä.

Tämä auringonlaskun lomakylä ehti olla toiminnassa vain avajaispäivän. Omistaja veti onnensa huumassa vähän liikaa huumaa ja kuoli yliannostukseen. Kukaan ei ole tohtinut lähteä jatkamaan, pelkäävät huonon onnen seuraavan.

Auringonlasku kukkulan päältä klo 18.04.07

Klo 18.05.18

Klo 18.06.29.Aurinko laskee täällä pystysuoraan ja vauhdilla. Ei ihme, että aika kuluu nopeasti!

Illan hämyä.

Gililtä lähdimme risteilylle. Oikein neljän päivän täysihoitomatkalle. Ensin Lombokin pääsaarelle, jossa ahtauduimme hobiteille tarkoitettuun pikkubussiin. Sitten ajeltiin päivä pitkin Lombokin saarta. Välillä pysähdeltiin ja odotettiin tunteroinen lisäkyytiläisiä tai jotakin muuta. Illansuussa pääsimme jo saaren toiselle puolelle satamaan. Aluksemme ei ollut ihan sama mikä kuvissa, mutta kyllä se pinnalla pysyi. Kamat ja säkillinen eläviä kanoja kyytiin ja niin pääsi 19 onnekkaan seikkailu Nusa Tenggaran saaristossa alkamaan.

Meidän purkki.

Puksuteltiin illan pimeydessä jonkun pikkusaaren edustalle nukkumaan. Kahdelta aamuyöllä moottorit käyntiin ja matka jatkui. Aamupäivällä pysähdyimme  taas jonkin saaren edustalle, tällä kertaa snorklaamaan ja käymään  vesiputouksilla. Paikalla olikin todella hienot korallit ja lisäksi löysin tieteelle tuntemattoman kalalajin, muireenan (muikkulus murenus). Pituus noin 15 cm, etuosa muikkua ja takaosa mureenaa. Keskeltä vartettu yhteen kuin veitsellä ois leikattu. Piti sukeltaa toisenkin kerran ja varmistaa lajimääritys.

Vesiputous oli hieno. Parikymmentä metriä korkea portaittainen putous, jossa ylhäällä yksi pohjaton reikä ja alempana luonnon altaita ja suihkut. Lotrattiin porukalla varmaan tunti.

Ruokatäydennyksellä yhdessä saarten kylistä. Varmaan siistein näkemämme kylä.

Kylän pojat.

Kylä kasvatti merilevää Kiinan ja Korean markkinoille. Tässä levänviljelijä yhdestä puusta veistetyllä ruuhella.

Suihkussa

Risteily jatkui pitkin Sumbavan saaren pohjoisrantaa. Merenkäynti äityi melkoiseksi ja moni palautti lounaansa luonnon kiertokulkuun. Annaliisa muun muassa. Iltapäivällä saavuimme saarelle, jossa oli suolajärvi. Se nyt ei niin kummoinen ollut. Oli esitteen mukaan kalaa ja koralleja, mutta vesi näytti vähän epämääräiseltä, joten jäi menemättä.

Täältä meidän oli määrä jatkaa matkaa koko seuraava yö ja päästä Sumbavan toiseen päähän, mutta tuuli yltyi myrskyksi ja jäimme saaren suojaan nukkumaan. Varhain aamulla kippari käynnisti moottorit ja lähdimme hakemaan kiinni menetettyä aikaa. Tuuli oli edelleen voimakas ja yläkannella, missä me nukuimme, kieputti melkoisesti. Tuuli yltyi koko ajan ja parin tunnin kuluttua ei pysytty enää patjalla. Pian sen jälkeen komennettiin kaikki alakannen keskiosaan tasapainottamaan alusta. Meri näytti voimaansa. Aallot olivat kolme- nelimetrisiä ja horisontti kieppui silmissä. Pystyssä ei pysynyt kuin pitämällä kaksin käsin kiinni reunoista. Naamat totisina kiepuimme vielä puolisen tuntia, kunnes pääsimme Sumbavalle niemen taakse suojaan ja laivamatka keskeytettiin. Opas lähti rantaan tiedustelemaan kyytiä ja me jäimme myöhästyneelle aamupalalle. Tunnin päästä oli karja-auto odottamassa rannalla ja me siirryimme tavaroinemme siihen.

Annaliisa merenkäynnissä.

Hätärantautuminen kylän edustalle aiheutti koulussa lukujärjestyksen muutoksen.

Rantaan pitäis päästä. Annaliisa miettii, mennäkö kiikkerällä kanootilla vai uimalla. Valitsi uimisen.

Rahtia lastataan.

Siitä alkoi kuuden tunnin vaellus pitkin Sumbavan pottupeltoja. Paikalliset nimittivät niitä teiksi. Puolenkymmentä istui kuormurin katolla,  loput lavalla tavaroiden päällä tai seisomassa. Kyyti ei paljoa laivamatkasta poikennut. Samanlainen kieputus jatkui ja lisäksi mukaan tuli vuotava pakoputki, joka pyöritti pakokaasua lavalla. Ja siitä piti vielä maksaa noin kymmenen ekeä. Itse kyllä nautin mukavista näköaloista saaren halki. Ja kyläläisiltä jäi suut auki kuormurin kohdalla.

Kuorma-autossa on tunnelmaa.

Kuski kävi paikallisten kanssa paikkaamassa sillan suurimmat reiät ja yli mentiin komeasti.

Pysähtyminen aiheutti välittömästi kyläkokouksen. Tässä oli jopa pätkä asfalttia.

Matkaa taitettu jo neljä tuntia ja vielä on hymy herkässä.

Sumbavan savannia.

Illansuussa vaihdoimme pikkubusseihin, ja taas matkattiin kuusi tuntia, ennen kuin oltiin saaren itäpään lauttarannassa. Siellä hotelliin ja seuraava päivä seilattiin autolautalla Floresin saaren Labuanbajoon. Yöksi kuka minnekin ja aamulla meitä odotti tuttu alus satamassa. Oli vuorossa risteilyohjelman neljäs, mutta meidän risteilyn viides päivä.

Lähdimme kohti Komodon saarten kansallispuistoa. Pari kilometriä lähdöstä näimme delfiiniparven pinnassa. Hetken päästä ne olivat aluksen ympärillä, osa aivan kyljessä ja keulassa kiinni. Yksi niistä teki laivan vieressä näyttävän ilmahypyn, aivan kuin turistien mieliksi. Olimme otettuja.

Komodon kansallispuistoa. Omalla tavallaan komeita paikkoja.

Pieniä kalastajakyliä matkan varrella.

Kansallispuistossa on kaksi suurta saarta, Komodo ja Rinca, molemmat noin 25 km pitkiä ja 10 leveitä. Saarilla asustaa maailman suurimmat liskot, Komodon varaanit. Ne ovat parhaimmillaan yli kolmimetrisiä ja yli satakiloisia petoja, joilla on viisisenttiset, terävät kynnet, suuri ja vielä suuremmaksi laajeneva kita ja myrkylliset hampaat. Ne saalistavat kaikenlaista riistaa kuten jyrsijöitä, vuohia, kauriita, ihmisiä ja vesipuhveleita. Ihmisiä ei tosin ole joutunut saaliiksi kuin kaksi viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen, mutta hyökkäyksiä on ollut useita. 
Niiden taktiikka perustuu väijymiseen ja uhrin puremiseen. Liskoilla on alaleuassa kaksi myrkkyrauhasta ja hampaistossaan tuhannen erilaista pöpöä. Vuohet ja sitä pienemmät niellään kerralla ja isommat saaliit saavat ilmeisesti bakteereista ja myrkyistä kuolettavan tulehduksen. Menehtymiseen menee muuan päivä, vesipuhveleilla jopa kaksi viikkoa. Liskot seuraavat uhriaan keltaisen kielensä eli hajuaistinsa avulla ja odottavat sen menehtymistä.Haistavat tämän kuolevan otuksen jopa kymmenen kilometrin päästä.

Rincan saarella, jolle menimme, elää puolet puiston varaaneista eli toista tuhatta lohikäärmettä, kuten niitä täälläpäin kutsutaan. 
Ja katso, heti toimistorakennusten takana keittiön seinustalla makoili päivälevollaan puolenkymmentä komeaa varaania. Meillä oli turvanamme kaksi haarakepein ”aseistautunutta” opasta, mutta eipä nuo turistien vahtaamiseen tottuneet otukset paljon pelkoa herättäneet. Ainakaan turvallisen välimatkan päästä oppaan selän takaa. 

Kaverukset

Nam, turisteja.

Oppaat aseineen.

Kävimme kahden tunnin kävelyretkellä saaren sisäosissa, jossa näimme useita villejä vesipuhveleita sekä nuoria, metrisiä liskoja sekä yhden isomman varaanin kallion kupeella torkkumassa. Paluumatkalla pysähdyimme vielä snorklaamaan pariinkin kohteeseen, mutta ne eivät niin ihmeellisiä olleet. Varsinkin, kun jäi se matkan paras snorklauspaikka käymättä muuttuneen reitin takia. 

Lohikäärmeen pesä. Naaras vahtii ja puolustaa munia uroksia vastaan. Synnyttyään pikkuliskot kipaisevat puuhun vuodeksi. Tulevat muuten syödyiksi isompien taholta.

Liskon läpikäynyt apina.

Villi puhveli jokiuomassa.

Kaikenlaista sitä.

Komodon metsää.

Opasta vähän hermostutti tämä kuvaus, mutta hyvin meni.

Löydettiin maastostakin yksi iso varaani. Ei suostunut näyttäytymään, vaikka opas tökki kepillä häntään.

Rincan maisemia.

Vesipuhveleita tuntui olevan saarella runsaasti, sillä niiden jätöksiin meinasi ihan huomaamatta astua.

19:sta 11 kesti loppuun asti.

Että tämmöstä tällä kertaa.