keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Perhentianin saaret

Annaliisa kirjoittaa:

Matkan Perhentianin saarille aloitimme huristelemalla paikallisbussilla Taman Negarasta  takaisin Jerantutin pikkukaupunkiin. Saarille olisi saanut ostettua suoran valmismatkankin, mutta mehän ei olla enää mitään amatöörejä. Palkintona urheudesta seitsemän tunnin uuvuttava junamatka Kota Bharuun ja pitkästä aikaa oksennustauti (aseman ruokalan paistetut nuudelit)! Mutta pääsimmepä puoleen hintaan. 

Tapasimme muuten uudelleen Jerantutin bussiasemalla paikallisen, vanhemman puoleisen herrasmiehen jonka kanssa porisimme jo Taman Negaraan mennessä. Herra ilmeisesti viettää eläkepäiviään asemalla lueskelemalla lehtiä ja jututtamalla turisteja. Saimme hyviä neuvoja. Ja maailma on yllätyksiä täynnä. Kun herra kuuli, että olemme Suomesta hän sanoi, että ”jaa, Suomellahan on huomenna jalkapallo-ottelu Hollantia vastaan, eikä nyt saa suuttua mutta kyllä Hollanti taitaa voittaa!” Meillä oli mukava futisjuttutuokio, herra ilmoittautui Barcelona ja Messi-faniksi.

Perillä Kota Bharussa maksoimme törkeää ylihintaa taksikyydistä keskustaan. Aina ei hoksaa eikä jaksa alkaa tinkaamaan. Koskaan ei kannattaisi suostua ensimmäiseen hintaan mitä ilman mittaria ajelevat taksikuskit tarjoavat. Eikä siitä mittaristakaan aina voi tietää. Yöpaikka löytyi helposti ihan bussiaseman vierestä, samoin bussi- ja lauttaliput Perhentianille sai ostettua ilman suurempia säätämisiä.

Coral Bayn laituri, jolle turistit rantautuvat Pikku-Perhentianilla

Coral Bayn rantaa
Perhentianin saaria on kaksi, me rantauduimme pienemmälle. Saaret kuuluvat meriluonnonpuistoon. Suurin turistisesonki on näin syyskuussa jo ohi, silti majapaikkojen hinnat kohtalaisen korkealla. Löysimme saaren puolesta välistä halvan huoneen, 40MYR (alle 10 euroa) Tropicana guest housesta, ravintolassa free wifi. Siihenpä ne edut sitten loppuivat. Ravintolan koreat mainokset lupasivat paljon enemmän kuin antoivat ja työntekijät olivat niin loivaliikkeisiä, että parin päivän jälkeen ei enää naurattanut. Vaihdoimme Coral Bayn puolelle Shari-La resorttiin. Hotelli on iso, hieno ja suosittu. Asetuimme budget huoneeseen, paljon parempi kuin edellinen paikka ja vain 10MYR kalliimpi. 

Tropicanan idylliä
Shari-Lan ravintola
Shari-Lan mökkejä, joita haikean kateellisina ihailimme, kalliita!

Budget huoneet sisältä ihan kelvollisia
Saarella lekottelu on ihanaa. Aika vain kuluu tekemättä yhtään mitään. Ja mistä sitä unta riittää, olemme nukkuneet 10h yöunia. Parina ensimmäisenä iltana satoi vettä, säätiedotukset lupasivat lisää sateita, alkoi näyttää että sadekausi on alkamassa. Mutta turha huoli. Aurinko on paistanut, hiekka on lämmintä ja hienoa, ranta Long Beachin puolella loistava. Linnunmaidon lämpöisessä rantavedessä on ollut mukava kellua ja polskutella. 

Kuvat Long Beachiltä
 





Simo on tehnyt pitkiä uinti- ja snorklausretkiä. Korallit täällä eivät ole kovin häävejä, mutta suurempia kaloja näkee kuin muualla. Shark Pointissa Simolla oli tullut jo vähän hutera olo, kun neljä 1,5m mustaevähaita uiskenteli ympärillä. Minä pysyttelen yleensä lähempänä rantaa, mutta kerran kävin kurkistamassa vähän syvemmällä, n.3-5 m. Vedenalainen maailma on ihmeellinen, snorklaamallakin näkee vaikka mitä. Mutta minulle riittää vähän kerrallaan, syvyyksissä on myös jotain pelottavaa. 

Nämä fisut on kuvattu laiturilta


Robinson-Simo

menossa snorklaamaan
 

Toinen toistaan suurempia simpukoita
 

Kerran vuokrasimme kanootin aikomuksena kiertää koko saari, mutta kokeneena melojana Simo hermostui heti kättelyssä surkeisiin meloihin, minulla olisi mennyt ihan täydestä. Pärskyttelimme reilun kilometrin päähän tyhjälle pikku rannalle, ihan kivaa sielläkin oli. Jos olisimme tulleet heti reissun alussa Perhentianille, luultavasti täältä olisi ollut mahdotonta lähteä pois. Nyt on pian kaksi viikkoa mennyt ja tiukkaa tekee irrottautua täydellisestä laiskottelusta upealla rannalla.

Kävelyretkellä pikku kukkulalla
 
Aurinkopaneeleilla katetut rappuset alas rantaan, hyvä treenipaikka




Mitä lie möllyköitä
 


Näitä liskoja näki silloin tällöin. Tätä isompi tuli ravintolan vessan ovella vastaan, ei enää pissattanutkaan!


Saarella on useita pikku rantoja
 

Mukava viikonloppuilta...
auringonlaskua ihaillen
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti