keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Thaimaa; Pattaya

Annaliisa kirjoittaa:

Pakko tunnustaa, että teimme tämmöisen harha-askeleen. Niin kuin tuli sanottua, rauhallisia pikkurantoja olemme jo nähneet. Loppumatka oli päätetty viettää Thaimaassa,  ja kun nuorempi tytär järjesti meille ihanan yllätyksen ja kertoi tulevansa kaveriksi, piti löytää paikka läheltä Bangkokia. No, Pattayalle. Päätettiin katsoa onko se mainettaan parempi vai vielä pahempi. Meillä oli matkaseuraa nuoresta hollantilaisesta opettajapariskunnasta. Heidän kanssaan olimme tehneet yhdessä jo survivalbussimatkan Myanmarissa ja lentäneet samalla lennolla Bangkokiin. Kentällä selvisi, että hekin aikoivat Pattayalle, Jomtiem Beachille ”ihan vaan katsomaan omin silmin” niinkuin mekin.
Jomtiem Beach
Ihmiset, älkää menkö Pattayalle. Ranta on ihan paska ja paikka täynnä tyttökauppaa, virkavaltaa pakoilevia hyypiöitä, kaikentietäviä kaljaukkoja ja pedofiilejä. Kolme yötä riitti. Vähempikin olisi ollut tarpeeksi, mutta kun tuli ensimmäisenä iltana kierrettyä yöelämää iloisten hollantilaisten kanssa, ei heti seuraavana päivänä jaksanut ajatella bussilippuja muualle.

Koppalakit tekemässä PR:ää Walking Streetilla


Shakespear-hotelli Jomtiem beachilla oli hyvä, yö maksoi 800 BHT (vajaa 20 euroa). Ja oli mukava syödä ruotsalaisia lihapullia, pottumuusia ja puolukkahilloa pitkästä aikaa. Suomibaarissa tapasimme ihan kivan suomalaisperheen ja Masan baarissa turisimme mukavia suomalaisen omistajan kanssa, mutta silti. EI !!!
Bangkokin lentokentältä pääsee helposti Pattayalle. Ensimmäisessä kerroksessa myydään lippuja ja bussit lähtevät oven edestä. Pattaya-pöydän vieressä myydään lippuja Koh Changille, valitse se!


Paras asia Pattayalla oli, että sieltä pääsi kätevästi pois. Ostimme minibussiliput Koh Changille, sille isommalle ja kuuluisammalle. Ja nyt odottelemme tytärtä saapuvaksi :-D

Koh Chang


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti