keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Krabi 6.1.-15.1. 2011

Simo:

Krabi on sopivan kokoinen ja oloinen kaupunki turistille. Kahden pääkadun varrelta löytyy kaikki tarvittava. Niiiden lähellä muutama mukava iltatori ja viihtyisiä rantaravintoloita joen varrella. Täältä pääsee myös vaivattomasti vene- ja taksikyydeillä hienoille rannoille, mm. Railey Beachille ja Ao Nangiin.
Täällä on kuulemma Thaimaan halvimmat huoneet. Tinkasimme yhdestä guesthousesta siistin huoneen kylppärillä 7,5 €/vrk viideksi yöksi. Sitten tykästyttyämme seutuun päätimme räväyttää ja otimme samasta paikasta huoneen televisiolla ja kuumalla suihkulla. Tosin siitä oli pulitettava toista euroa lisähintaa, mutta kerrankos täällä eletään!
Kuumaton suihku ei kylläkään täällä tarkoita kylmää, vaan haaleaa, virkistävää suihkua.
Nautimme saaristolaiselämän jälkeen kaupungin  palveluista, tutustuimme skootterilla ympäristöön ja vietimme kiireetöntä elämää.
Tällä seudulla on todella upeita pystysuoria, satojen metrien korkuisia kalkkikivisiä karstivuoria. 1327 todella jyrkkää porrasta karstivuoren huipulle olivat elämämme hikisimmät, mutta ne kannatti nousta.
Näköalat ympäristön vuorille olivat huikeat ja lisäksi pelottomat apinat antoivat lisäviihdettä ja jännitystäkin niin, ettei meinannut malttaa lähteä pois. Yksi apinoista kävi niskassakin lähempää tuttavuutta tekemässä.

 Ylempään temppeliin oli totinen nousu


Aika jyrkät portaat

Karstivuoria

No ota nyt se kuva...

niin pääsee relaamaan


Samalla alueella oli pystysuorien vuorten ympäröimä "salainen laakso", jossa oli luolatemppeli ja munkkien asuntoja. Laakso oli noin puoli kilometriä leveä ja kilometrin pitkä sekä luonnontilainen. Todella vaikuttava. Vanhimmat viidakon puut olivat 1500 vuotiaita ja järkyttävän kokoisia.

Aika isoja puita

Pikku Simo puun sisässä

Ihmevarpuja nämä liaanit! Kestäviä ja hyviä käpätä.


Kävimme myös reppureissaajien pakettimatkalla. Tällaisia päivän risteilyjä eri saarille tehdään täällä paljon. Snorklataan, melotaan kajakeilla, uidaan tai ihastellaan paikkoja. Ja paikat olivat tosiaan ihastelemisen ja ihmettelemisen arvoisia, mutta jotenkin ei sytyttänyt. Very nice, very nice ja seuraavalle saarelle. Kun vielä Annaliisa loukkasi jalkansa veneen liukkaissa portaissa, minä suutelin meduusaa ja iskin käteni koralliin, päätettiin että pakettimatkat saa vähäksi aikaa riittää.
Annetaan koneelle yksi ryyppy...

ja reppureissaajien "pakettimatka" voi alkaa.

Sitten snorklattiin ja uitiin

ja viihdyttiin kauniilla rannoilla

Railey Beach on maineensa veroinen. Upeat puitteet karstivuorten piirittämänä, hienoa hiekkaa ja lämmintä vettä. Hinnat vain ovat moninkertaiset ympäristöön verrattuna. Ao Nangin rantakatu ruuhkineen ja tyrkyttävine kauppiaineen ei niinkään sykäyttänyt.
Railey Beachin rantoja

Näillä rannoilla harrastetaan paljon kiipeilyä

Eikä syyttä!
Viikonlopun iltatorin ruuhkaa

Krabin koirat yöpuulla

Krabi ja sen ympäristö on reppureissaajalle mukavaa seutua. Suosittelemme!

4 kommenttia:

  1. Moro!
    Jos Ao Nangissa pyöritte niin käyppä morjestaan serkkupoikaa This Life, Kon-Tiki Divers. J-P on siellä hommissa. Tekevät mukavia snorkkelireissuja myös :)

    -Marko K-

    VastaaPoista
  2. Harmin paikka!
    Ollaan jo pohjoisessa Chiang Maissa. Nyt kun tarkemmin muistelen, oli siitä jotakin puhetta, mutta eipä tullut mieleenkään, että satuttaisiin samoille rannoille.
    Oishan sitä voinut käydä "tuttuja" moikkamassa ja osallistua helppokieliselle veneretkelle.

    t. Siam-Simo

    VastaaPoista
  3. - on se niin väärin että joku saa nauttia kesästä ja lämmöstä keskellä talvea
    - kostoksi tulet saamaan ehkä kalastusaiheisia kuvia kunhan kesä täällä koittaa
    - toimiiko se sinun gmail osoite ?
    terv tju

    VastaaPoista
  4. Ei tarvii kadehtia! Ollaan lähdössä moottoripyörällä kiertään Kultaisen Kolmion vuoristoja ja siellä voi tähän aikaan vuodesta olla aamuyöllä pakkasta!
    Armahda kalakuvissa sen verran, että laitat kuvia vain pienistä kaloista.
    Gmaili pelaa verrattomasti, laitanpa täältäkin parit pikkukalakuvat kokeeksi.

    t. Simo

    VastaaPoista