perjantai 28. tammikuuta 2011

Koh Lanta 15.1.-23.1.2011

Koh Lanta

Annaliisa:

Tämä osuus matkakertomuksesta jää lyhyeksi. Elämä tuo eteen yllätyksiä. Saimme Koh Lantalle tullessamme surullisia uutisia kotoa. Perhettämme on koskettanut hyvin läheltä onnettomuus, jossa menehtyi läheinen nuori ystävä. Oma perhe kunnossa.  Syvimmät osanottomme omaisille, läheisille ja suurelle ystäväjoukolle.


 
Tällainen tapahtuma ensin hajottaa ja sitten laittaa ajatuksia uuteen järjestykseen. Mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä? Miten sitä pitäisi muistaa elää? Ikävä perhettä kohtaan voimistuu. Aavaa merta ja korkeaa taivasta katsoessa tajuaa taas ihmisen pienuuden. Luonto on kaunis.





 
Koh Lanta on lomasaari, Hailuodon kokoinen, n.20 000 asukasta ja paljon turisteja. Tänne oli helppo tulla. Otimme Krabista valmiiksi järjestetyn minibussikuljetuksen ja varasimme poikkeuksellisesti majoituksen etukäteen.  Auto toi perille asti. Näin sesonkiaikaan paikat aikalailla täynnä, hinnat korkeimmillaan ja alennusta ei heru. Maksoimme ensimmäisestä yöstä 1000bht (n. 25euroa), bungalow oli hieno. Vaihdoimme sitten viikoksi vaatimattomampaan bamboomajaan, 500bht/vrk.  Resortissa on monentasoista majoitusta, matkatoimisto, ravintola ja uima-allas. Samanlaisia palvelujen tarjoajia on vierivieressä. Ranta on suurelta osin kivikkoinen.   
 
Saarelta löytyy ohjelmaa joka lähtöön. Me koetimme piristää itseämme ”ilmoittautumalla” apinakouluun. Lyhyen köyden päässä temppuilevat apinat kuitenkin herättivät lähinnä säälin tunteita, mukavampaa oli nähdä tien varressa vapaana tallusteleva apinaherra. 


Mitähän se opettaja tuumaa?

Simo kävi paikallisten kanssa kalareissulla. Saaliina 8 kalaa.
 
Nykypäivää mangrove-metsässä
 
Koh Lanta ansaitsisi ehkä enemmän kuvausta, mutta ajatukset ovat vielä muualla. Elämä kuitenkin jatkuu. Sen verran olemme vaihtaneet matkasuunnitelmaa, että pikkusaaren sijaan lähdemmekin täältä ihmisten ilmoille,  Pohjois-Thaimaahan. Liput on varattuna. Ensin minibussilla Trangiin, sieltä 15h junalla Bangkokiin ja samanmoinen matka Chiang Maihin, Thaimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin.
Elämä on välillä karikkoista, mutta eteenpäin mennään.



4 kommenttia:

  1. Hei!

    Kävin eilen muutaman tunnin umpisella, lunta polvia myöten vaikka oli sukset jalassa. Nauttikaa lämmöstä. T. Alpo

    VastaaPoista
  2. Simo kirjoittaa:
    Kuulostaa lupaavalta. Kunhan ei mikään nykyajan suojakeli tuu pilaamaan hyviä umpisia :)

    Kari on hommannut uudet vehkeet. Sukset on jotain ihmepitoa ja hirmuluistoa, päihittää meidän vermeet mennen tullen. Siteet niitä uusia mullistavia kuusamolaisia. Kelpaa lähteä tavoittelemaan umpihankineuvoksen titteliä. Katteeks käyp!

    t. Sivakka-Simo

    VastaaPoista
  3. Seija pyysi kirjoittamaan, ettei usko tuohon kateuteeen. Hänkin on alkanut harrastamaan umpihankihiihtoa. Kävin äskenkin metsässä hiihtämässä otsalampun valossa vajaat kaksi tuntia - en tuntenut itseäni kovin tervejärkiseksi. On teillä siellä hienon näköistä.

    t. Lumenluuoja Alpo

    VastaaPoista
  4. No tosi on, ettei hirveä kade niitä olosuhteita kohtaan, mutta ne Karin hienot vehkeet!

    Voihan olla, että jotkut ovat jo senverran vieraantuneet umpisesta, etteivät sitä pimeällä hiihtoa oikein ymmärrä. Lyhyen päivän valossa kun ei ehdi nauttia tarpeeksi.

    t. Simo

    VastaaPoista