lauantai 8. lokakuuta 2011

Thaimaa, Koh Phangan

Simo kirjoittaa:

Langkawilta suuntasimme Thaimaahan ja siellä Thaimaan lahden puolelle monsuunia pakoon. Täällä etelässä on kolme lomasaarta: Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao. Näistä Samui on lentokenttineen suurin ja kaunein. Viimeksi ”löydetty” Koh Tao sukeltajineen pienin ja Phangan siltä väliltä. Meille tavan reppureissaajille Phangan tuntui luontevimmalta, eikä valinta pieleen mennytkään. Saarella on pitkälle toistakymmentä hiekkarantaa, osa hyviä, osa huonoja etenkin laskuvedellä. Me löysimme hyvän saaren länsipuolelta nimeltään Hat Yao. Kolmannesta majatalosta saatiin tingattua viikoksi bungalow mieluisaan n. 10 euron vrk-hintaan. 

Mieluisa bungalowi




Täällä on kaikkea mitä turisti tarvitsee. Monenhintaisia majataloja, ruoka- ja juomakauppoja, ravintoloita, putiikkeja, ATM: ja (raha-automaatteja), skootterivuokraamoja ja matkatoimistoja. 






Valmis hotelli ja varmaan sisältä ihan kiva.

Kelit eivät tosin olleet parhaat mahdolliset, sillä nythän eletään ns. low seasonia eli monsuuni vaikuttaa täälläkin. Puolet päivistä tuuli ja oli pilvistä, loppupäivinä paistoi. Vesi oli linnunmaitoa. Tuulisina päivinä sen väristä ja kaikkina päivinä sen lämpöistä.
Snorklauspaikkana äkkinäiselle varmaan ihan jees. Itse päässyt viimeaikoina vallan huippupaikoilla polskimaan, niin tämä ei sillain sytytä. Tosin pääsin eka kertaa tekemään tuttavuutta barracudien kanssa. Komeita metrisiä vonkaleita. 


Meidän ranta.

Meidän seurakoira.

Ranta luoteisnokalla.

Sama ranta toiseen suuntaan. Tilaa oli.


Vapaamatkustajia lautalla, kaksi rapua. Mistä lie tulossa.

Joka rannalla oli omat hauvelit.




Se mistä tämä saari on maailmalla tunnettu, on Full Moon Party. Joka kuukausi kerääntyy saaren eteläkärjen hiekkarannalle 5000- 30 000 täydenkuun juhlijaa. DJ:t pistävät parastaan aamuun asti. 

Ranta, jossa kuujuhlat pidetään.

On saarella vielä perinteisiäkin elinkeinoja, tässä kookospähkinän kuoria.

Ja tässä kalastuslaivastoa.

Kävimme myös vesiputouksella!


Viikko vierähti nopeasti rannoilla ja skootterin päällä. Tosin ensimmäisenä skootteripäivänä jouduttiin sen päältä hyppäämään pari kertaa pois, kun betonitiet olivat liian jyrkkiä pyörävanhukselle. Toiselle päivälle vaihdettiin vehje ja taas mentiin. 

Täällä oltaisiin oltu vielä toinenkin viikko, mutta kun ei tahdo olla aikaa. Kiireitä pitelee. Maarajalta Thaimaahan tultaessa antavat vain 15 vrk oleskeluaikaa. Täältä on lähdettävä Bangkokiin Burman suurlähetystöön anomaan viisumeja ja sieltä Yangonin koneeseen.

3 kommenttia:

  1. Meilläkin on suunnitelmissa kokea Burma. Tuli oikeastaan vaan mieleen, että miten ootte tehneet Malarian lääkityksen kanssa, kun reitillenne on osunut jo useampi kohde pitkin vuotta mihin sitä suositellaan?

    Täällä päivät hupenee ja vähiin käy ennen kuin loppuu kokonaan.

    Upeeta reissun jatkoa! Odotamme mielenkiinnolla juttuanne Burmasta :)

    VastaaPoista
  2. Tervehdys. Malarialääkkeistä ilmeisesti paras Malarone on liian kallis pitkälle reissulle. Eikä malarialääkkeitä muutenkaan voi syödä kuukausikaupalla. Me söimme Lariamia Laosissa, siis reissun alkuvaiheessa. Nyt jättäisin syömättä. Ei meillä kovin pahoja sivuvaikutuksia ollut. Simolla ei mitään, minä näin pari inhottavaa painajaisunta ja tukkaa lähti muutamien viikkojen ajan (ei kiva)! Juuri kukaan reppureissaaja jonka kanssa asiasta on tullut puhetta ei syö lääkkeitä. Eräs suomalainen konkari kertoi kuljettavansa lääkkeitä varalta mukana. Paras tapa on käyttää hyttysmyrkkyjä. Ottakaa pari purkkia kunnon OFF:a mukaan, lisää saa täältä. Apteekit myyvät hyviä aineita. Pahimmissa rapakkopaikoissa pitkät housut jalkaan. Lääkäriin on kuitenkin mentävä jos nousee kova kuume, tutkivat malarian mahdollisuuden heti ja lääkityksen pääsee kyllä tarvittaessa aloittamaan. Borneossa vaelluksen oppaat kertoivat että malariaa on siellä nimenomaan kaupungeissa, ei viidakossa. Ja ainakin Bangkokissa on muuten vaan inhottavia hyttysiä, vaikka eivät mitään levitäkään. Eli OFF:a pintaan kapunkipaikoissakin.
    Jännittäviä matkalle lähtöhetkiä teille!
    Terv:Annaliisa ja Simo

    VastaaPoista
  3. No se syömättä jättäminen on ollut täälläkin mielessä ja vahvistitte tuota uskoa, kiitos vaan :) Ei ole meikäläisellä (Milla) varaa enää menettää karvaakaan päästä, joten mielummin sitten mittaan sitä kuumetta....

    Hyttysmyrkkyäkin löytyi ihan Thaimaalaista, kun edelliseltä visiitiltä jäänyt melkein täysi puteli. Ei auttanut offit, mutta paikallinen supermyrkky on kyllä poikaa. Bangkokissa kokemuksen mukaan peräti pahempaa sorttia ainakin puremien perusteella. Niin jytkyä, ettei tarvitse harkita hajuveden laittoa tms miellyttäviä tuoksuja, kun kuitenkin jää myrkyn alle :D

    Kiitos taas vastauksestanne ja antoisaa Burman reissua! Tai siellä taidattekin jo olla parhaillaan...

    VastaaPoista