tiistai 7. kesäkuuta 2011

Luolilla

Simo kirjoittaa:

Mirissä vietimme muutaman päivän, joista yhtenä eli perjantaina lähdimme luolille. Mirin seudulla on kaksi luolakeskittymää, Muluvuorten kansallispuisto ja Niahin kansallispuisto. Muluvuorilla on lukematon määrä luolia, joista suurin osa on vielä tutkimatta. Joukossa on mm. mailman suurin luola. Sanotaan, että sinne mahtuisi 40 Boeing 747 lentokonetta. Se on kuitenkin suljettu turisteilta. Lisäksi alueelle olisi pitänyt lentää, joten valitsimme Niahin luolat noin 100 kilometriä Miristä. Sielläkin on iso luola, yksi maailman suurimmista. Niahiin pääsi bussilla aika lähelle ja loput mentiin pimeällä taksilla, jota ajeli hampaaton ja hiukseton herra. Valitteli, ettei autossa ole ilmastointia, mutta eipä siinä ollut paljon muutakaan. Jarrut sentään toimivat. Vielä joen ylitys veneellä ja tutustuminen museoon. Siellä esiteltiin seudun menneisyyttä ja luolien kaivauksista löytynyttä esineistöä. Vanhin "esine" oli 40 000 vuoden takaa, 17-vuotiaan nuoren pääkallo. Kaivausten perusteella ihmiset asuivat luolien suuaukoilla, missä on normaali päivänvalo mutta suoja sateelta.

Suurten luolien alkuun tulee patikointia kolme kilometriä, leuhkasti leveää lankkulaituria pitkin halki neitseellisen sademetsän. Matkalla teimme muutaman kilometrin koukkauksen mutaiselle sivupolulle, missä ei sitten muita liikkujia näkynytkään. Kuului kylläkin, sillä yhdestä matkan varrella olevasta luolasta kuului Borneon Mertarannan selostusta ja ihmisten huudahduksia. Pääskysenpesänkerääjät radio muassaan olivat hommissa.

Leuhkaa laituria ja neitseellistä sademetsää.



Sivupolulta napsittua:








Ihan joka runkoon ei kannata kädellä tarttua.

Pääluolia on kolme. Ensin saavutaan Kauppiaiden Luolalle, jossa pesienostajat entivanhaan majailivat. Sieltä edetään Suureen Luolaan, joka on tosiaan SUURI. Leveyttä parhaimmillaan yli 200 metriä ja korkeutta kahdesta metristä 75 metriin. Luola kulkee vuoren läpi ja pituutta sille tulee toista kilometriä. Luolan laajimmassa kohdassa on katossa muutama aukko, joista kajastava valo näyttää kammion mittasuhteita ja hengästyttäviä muotoja. Taskulampun valo ei näin suuressa luolassa joka paikkaan yllä. Sitten mennään puoli kilometriä täydessä pimeydessä. Sielläkin on vähän väliä pysähdyttävä ihailemaan maisemia ja hokemaan jotta "Uskomatonta!"
Vuoresta putkahdettiin taas sademetsään, josta matka jatkui Piirtäjien Luolaan. Siellä on 50 metrin matkalla enemmän tai vähemmän näkyviä luolamaalauksia.

Kauppiaiden Luolasta pari kuvaa


Suuren Luolan suuaukko. Noin 50 metriä leveä ja 20 korkea. Oikeassa reunassa luolan suulla arkeologisia kaivauksia.

Luolatutkija menossa pimeyteen.

Eikä pelota yhtään!



 
Simo Seikkailija

Lyhytaikainenkin valo saa paikat vihertämään.
Ulkopuolella oli paikoin 100 metriä pystysuoraa seinämää.

Piti käydä tutkimassa vähän sivuluoliakin.

Graffiteja

Paluumatkalla jäimme Suuren Luolan suulle odottamaan vahdinvaihtoa, kun puoli miljoonaa pääskystä tulee sisään ja puoli miljoonaa lepakkoa lähtee ulos. Puistokeskuksen virkailijan mukaan se tapahtuu kuuden ja puoli seitsemän välillä. Olimme hyvissä ajoin ennen kuutta paikalla, ja aukaisimme Labuansaaren verottoman viinipullon. Ah elämää! Me kaksistaan ja miljoona eläintä. Spektaakkeli voi alkaa.

Pökkyrässä. Tästä vähän toivutaan ja taas lentoon!

Suurta spektaakkelia odottamassa.

Kello tulee kuusi ja muutama pääskynen tirskuttaa katonrajassa. Yksi niistä hyytyy ja tipahtaa eteemme. Mitä lie sattunut, mutta jonkin ajan kuluttua se toipuu ja pyrähtää lentoon. Vartin yli kuusi ja vieläkin hiljaista. Sitten alkaa luolan uumenista kuulua ihastuneita huudahduksia. Ei Jumankauta! Me ollaan väärällä aukolla ja nyt on jo myöhäistä vaihtaa paikkaa!
Pettyneinä lompsimme pimentyvässä illassa takaisin puistokeskukseen, josta ei tietenkään löytynyt sitä pimeääkään taksia. Löytyi onneksi yksi avulias kaveri, joka vei meidät pikkusummasta seuraavaan kylään. Sieltä saimme pimeän taksin viemään meidät ison tien varteen linja-autoasemalle. Lopulta muslimivetoiseen linja-autoon, jossa hörpimme loput viinit muovisesta vesipullosta, kun ei muuten kehdattu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti